HelleFinna
Häntähoiva-sarja
Häntähoiva ja Pätkä
Martta haluaisi oman koiran, mutta valitettavasti isä on allerginen, eikä haavetta siten voi toteuttaa.Onneksi on Tiina, joka pyytää Marttaa auttamaan häntä Pätkä-koiran lenkittämisessä viikon ajan.
Ystäviensä Lilan sekä Eeron kanssa, Martta perustaa osuuskunta Häntähoivan auttamaan kaikenlaisissa lemmikkeihin liittyvissä ongelmissa.
Tule mukaan, sanoi Leijona
Tule mukaan, sanoi Leijona
Arjen touhut sujuvat sutjakkaasti, kun väliin lurauttaa lorun.Kirjassa loruillaan ystävyydestä, päivän touhuista, ajan kulumisesta ja erilaisista tunteista.
Kirjan lorut sopivat hyvin niin päiväkodin askareiden kuin kodin touhujenkin lomaan.
Yksin ei tarvitse jäädä kenenkään, vaan kaikki mukaan, komentaa Leijona!
Siilin satupuu
Siilin satupuu
Siilin satupuun runoissa metsän eläimet puuhailevat hyväntuulisina: sammakko valmistautuu hyppykilpailuihin, siili viettää syntymäpäiviä, hämähäkit tekevät täkkiä, myyrä pitää päiväkotia.Oravavaari päättää yllättää muut aamupuurolla ja illan tullen ketunpoikanen saa nukahtaa keinuvaan ketun kehtolauluun.
Kaupunkiretki
Kaupunkiretki
Runomatkalla kaupungissa piipahdetaan paloasemalla, helpotetaan hammassärkyä apteekissa, kurkataan kaupungintaloon ja viivähdetään torilla.Välillä seistään liikennevaloissa, istahdetaan puistonpenkillä ja kuunnellaan, mitä lyhtypylväs kertoo. Tehtaan savu aivastuttaa ja joku on ikuistettu patsaaseen.
Vaan uimahalli se vasta kumma paikka on: sen lattialla loiskuu sadat litrat vettä.
Kokkiklubi-sarja
Maailman paras pizza
Madeleinella sekä hänen kaksoisveljellään Michelinillä on oma kokkiklubi, johon kuuluu myös paras ystävä Slaissi sekä pikkusisko Bebe, joka toki vain sotkee.Eräänä päivänä on Slaissin jalkapalloturnaus, jonka jälkeisissä myyjäisissä tulisi tarjoilla pizzaa.
Millaisia aineksia pizzan tekeminen tarvitsee ja kuka kumma on ovesta sisään pyyhältävä Rosmariini?
Hugo ja katoavat karkit
Hugo ja katoavat karkit
Lindalla on ongelma.Hänen karkkinsa katoavat salaperäisellä tavalla ja konvehtirasia tyhjenee kuin itsestään.
Linda epäilee, että asialla on herkkusuu-Olli, mutta perheen viisas Hugo-koira lupaa tutkia asiaa tarkemmin.
Salapoliisityön avulla vähennyslaskut alkavat tuottaa tulosta ja kadonneet karkit löytyvät yksi toisensa jälkeen. Kuka onkaan suuri karkkirosvo, vai löytyykö sellaista lainkaan?
Hugon ja lasten matkassa laskeminen on sekä jännittävää että hauskaa.
Puiden kiehtova maailma
Puiden kiehtova maailma
Oletko koskaan ajatellut, kuinka kiinnostavia puut todella ovat?Mikä puu kasvaa meressä? Kuinka korkeita ovat korkeimmat puut? Mikä puu pystyy vaihtamaan, miltä sen lehdet maistuvat? Kuinka vanhoiksi puut elävät?
Tämä läppäkirja kertoo monia kiehtovia faktoja puista ja siitä, miksi maailma tarvitsee puita.
Minusta tulee insinööri
Minusta tulee insinööri
Minusta tulee-sarjassa voi tutustua erilaisiin ammatteihin. Mikä sinua kiinnostaa tänään?Insinööri-kirja kertoo Sarasta, joka tutkii maailmaa hyvin innostuneena. Miten liukuportaat tai hissi toimivat? Kuinka lentokone pysyy ilmassa? Entä mikä Wi-Fi on?
Saralla riittää kysyttävää, mutta onneksi hänen mumminsa on insinööri ja tietää vastauksen jokaiseen kysymykseen. Kun luet kirjan, niin tiedät sinäkin!
Sami ja Sinttu poniveljesten tarina
Poniveljesten tarina
On ilta, veljekset Erkki ja Simo ovat menossa nukkumaan. Ennen sitä he haluavat kuitenkin kuulla äidiltään iltasatuja menneistä vuosista.Muistoissaan he palaavat jälleen Englantiin, missä he asuivat jonkin aikaa.
Erkki oli vasta viiden ja yhtä jääräpäinen kuin perheen uusi poni.
Päivä maapallolla koulussa
Päivä maapallolla – Koulussa
Päivä maapallolla-sarjassa pääsemme tutustumaan erilaisiin asioihin ja näkemään millaisia ne ovat eri puolella maailmaa.Tässä kirjassa pääset näkemään, millaista on erilaisten lasten kouluarki. Mitä kouluvälineitä käytetään, millaisia harrastuksia voi koulun jälkeen olla ja kuinka pitkiä koulupäivät ovat?
Kaikkiin näihin ja moneen muuhun hauskaan kysymykseen saat vastauksen tästä kirjasta.
Koulussa on kivaa
Koulussa on kivaa!
Koulunko siivouspäivä mälsä ja valokuvaaja ottaa aina samanlaisia, tylsiä koulukuvia?Ei ainakaan Lukan, Tildan, Mallan ja kirjan muiden lasten kouluissa. Säpinää riittää niin luokkahuoneessa kuin ulkona välitunnilla – ja uusi oppilas toivotetaan tervetulleeksi yllätyspiknikillä.
Kolme hyväntuulista koululaistarinaa.
Tiitiäisen runokirja
Tiitiäisen runokirja
Tiitiäisen runokirja on sisarteos jo klassikoksi nousseelle vauvaikäisten runokirjalle Tiitäisen runolelu.Valitut runot saavat niin leikki-ikäisen kuin hänen vanhempansa mielikuvituksen lähtemään lentoon: ajatuksia sinusta ja minusta, riimejä eläinystävistä sekä pohdintaa hämähäkinseitin ja tuulen todellisesta olemuksesta.
Painajaispuoti-sarja
Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri
Ninnillä on monta ongelmaa!Ensinnäkin hän haluaa ostaa polkupyörän.
Toiseksi hänellä ei ole rahaa osata sitä.
Ja kolmanneksi Ninni tarvitsee työpaikan, mutta kuka kumma voisi palkata 9-vuotiaan!
Kuka kumma tosiaan! Nimittäin omituinen kauppa nimeltään Painajaispuoti etsii kauppa-apulaista. Ninnistä kauppa näyttää todella hienolta, mutta se omistaja on todella outo, eikä tee mitään muuta kuin hihitä lattialla.
Onnistuuko Ninni lopulta saamaan työpaikan sekä polkupyörän?
Kysy ja kurkista!
Maailman ympäri
Maailman ympäri
Tiedätkö, miksi maapallo on pyöreä ja taivas sininen? Minne aurinko ja kuu menevät? Milloin lumisade alkaa ja koska maailmankaikkeus syntyi? Kuinka monta kansaa, maata ja kieltä maailmassa on?Näihin ja lukemattomiin muihin kysymyksiin maan ja taivaan väliltä löytyy vastaus tästä kirjasta.
Kysy ja kurkista!
Eeli ja Omar-sarja
Jännä juoksu
Eeli ja Omar ovat naapureita sekä parhaita kavereita.Koulussa on tulossa juoksukisat ja ystävykset ovat siitä innoissaan. Eeli pakkaa reppuunsa jopa ihka uudet juoksukengät.
Kun juoksupäivä koittaa, ensin venytellään, minkä jälkeen vanhemmat oppilaat lähtevät juoksemaan ensin. Eeli ja Omar juoksevat todella kovaa! He varmasti voittavat koko kisan.
Sitten tapahtuu jotain, mikä vie poikien huomion. Onnistuvatko he silti voittamaan?
Tietojätti uteliaille
Tietojätti uteliaille
Maailma on täynnä kiehtovia kolkkia, kasveja ja eläimiä, jotka kutsuvat tutkimaan ja hämmästelemään.Lähde matkalle tiheiden viidakoiden, paahtavien aavikoiden ja syvien valtamerten halki. Tapaa suuria, pikkuruisia, pörröisiä, suomuisia, hurjia ja arkoja eläimiä. Purjehdi viikinkien matkassa, kurkista faaraon hautaan ja seikkaile tähtisumussa.
Vai haluatko sittenkin tietää, miten taitavaa tiimityötä aivosi, luustosi, lihaksesi, ja aistisi tekevät? Tai tekisitkö tiedettä ihan itse?
Ensiluokkaiset kioskikauppiaat
Ensiluokkaiset kioskikauppiaat
Pikkis ja Tötterö haluavat kerätä rahaa leirikouluun ja perustavat kioskin, jossa myydään ensiluokkaisia tavaroita ja palveluita.He tekevät hienon mainoskyltin, TERVETULOA KAIKKI KIOSKILLE.
Aivan kommelluksitta ei kioskin pitäminen suju, mutta hauskaa on sekä kauppiailla että asiakkailla!
Väinö ja joka hädän härvelit
Väinö ja joka hädän härvelit
Väinöstä on kiva rakentaa kaikenlaisia pienoismalleja.Hän tekee niitä pahvista, kartongista, muovista, liimasta ja oikeastaan kaikesta, mitä ikinä käsiinsä vain saa.
Ja ne jopa heräävät eloon nappia painamalla!
Pienoismalleista on myös muutakin apua, kun niillä voi taltuttaa vaikka mellastavia hirviöitä tai häijyjä roskapönttöjä.
Aamos ja jälkien arvoitus
Aamos ja jälkien arvoitus
Aamos on hirvi ja hän asuu ihan yksin. Onneksi naapurissa asuu kiva kaveri, jonka kanssa voi tehdä kaikenlaista.Eräänä päivänä Aamos päättää maalata eteisen oven sekä lattian vihreäksi, sillä se on kiva väri. Seuraavana päivänä, kun Aamos herää, on lattia kuitenkin täynnä tuntemattomia vihreitä jalanjälkiä!
Onko talossa hirviö?
Luen itse, Marvel-sarja
Luen itse, Marvel-sarja
Peter Parker on lapsena orvoksi jäänyt poika, joka asuu setänsä ja tätinsä luona New Yorkissa ja ottaa valokuvia paikalliseen sanomalehteen.Kunnes eräänä päivänä radioaktiivinen hämähäkki puree häntä ja hän saa supervoimat!
Peter pystyy nyt kiipeämään pitkin seiniä kuin hämähäkki, tuottamaan seittiä ja vaistoamaan vaaran superherkillä hämähäkin aisteillaan.
Mur-sarja
Mur ja mustikka
Mur ja mustikka kertoo tarinan Murin ja Ison matkasta polulla.Iso on matkalla määränpäähän ja Murin on seurattava perässä. Vaikka vastaan tulisi mitä! Polun päässä on mustikka. Monta mustikkaa. Mustikoita silmänkantamattomiin.
Joka puolella vain ja ainoastaan mustikoita! Sinne me menemme.
Lukudiplomi
Ohjeet lukudiplomin käyttöön:
Lukudiplomi suoritetaan lukuvuoden aikana ja diplomissa on kolme tasoa:1. 5 luettua kirjaa
2. 10 luettua kirjaa
3. 15 luettua kirjaa.
1.–2. lk
Lue vähintään viisi haluamaasi kirjaa. Voit valita mistä kategoriasta tahansa.
Ne, joiden lukutaito on jo parempi, voivat valita yhden kirjan jokaisesta kategoriasta
3.–6. lk
Lue vähintään viisi haluamaasi kirjaa, joista jokaisen tulee olla eri kategoriasta. Halutessasi, voit lukea yhden kirjan jokaisesta kategoriasta, jolloin luettujen kirjojen määräksi tulee kuusi tai seitsemän.
Diplomin suorittaa, kun on lukenut vähintään viisi kirjaa. Sarjoihin kuuluvista kirjoista voi valita minkä itse haluaa. Ylemmän tason diplomin suorittavat, voivat valita yhdestä kategoriasta useamman kirjan, kunhan ensin kaikista kategorioista on luettu jotain.
Mitä lukudiplomi on?
Askolan kirjastossa on kehitetty lukudiplomi, joka toimii lapsen lukemisen polkuna.Lukudiplomikirjat ovat aarrearkku ja tietopankki, josta on iloa lapsille, kouluille ja opettajille, vanhemmille ja kirjaston henkilökunnalle, apuväline, jonka avulla voimme sytyttää lukuinnon jokaisessa lapsessa. Lukudiplomista on iloa myös lasten ystäville ja sukulaisille, jotka kaipaavat lahjavihjeitä jouluksi tai merkkipäiväksi lapsille.
Lukudiplomi on jokaisen ulottuvilla ja siitä lapset voivat itse etsiä mitä seuraavaksi lukevat. Lukudiplomissa esitellään uusia kirjoja ja sitä päivitetään joka vuosi.
Lukudiplomissa esitellään alakoulun 1.–6. -luokille lukuvinkkejä eritasoisille lukijoille eri teemoista tai aiheista. Tavoitteena on tukea lasten lukutaitoa lukuvinkein niin, että jokainen lapsi löytää mieluista lukemista oman tasonsa ja kiinnostuksensa mukaisesti.
Askolassa kehitetyssä lukudiplomissa on valtava määrä lukuvinkkejä: noin 60 kirjaa (+ sarjat) jokaiselle luokkatasolle eri kategorioihin jaettuna, yhteensä useita satoja kirjoja.
Lukudiplomi on kehitetty osana Askolan koululaiset lukemaan -hanketta ja sen on suunnitellut ja toteuttanut hanketyöntekijä Sohvi Hiilivirta. Askolan kunnankirjaston kirjastonhoitaja David Thiry on luonut ja kehittänyt lukudiplomi.com verkkosivun.
Askolassa kehitettyä lukudiplomia voivat käyttää myös muut koulut ja kirjastot ja toiveenamme on, että se leviäisi koko maan kattavaksi.
Jokaisella on oikeus monipuoliseen lukutaitoon
Jokaisella on oikeus monipuoliseen lukutaitoon ja lukevaan elämäntapaan. Lukutaito on välttämätön taito yhteiskunnassa pärjäämiselle ja se on koko demokraattisen yhteiskuntamme perusta. Monipuolinen lukutaito luo pohjan kaikelle oppimiselle, joten kukaan ei voi välttyä lukemiselta.